keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Joulun odotusta

Scroll down for English please!


DSC01774
Vaikka en mikään kovin innokas jouluihminen olekkaan, on kiva tehdä joku pieni käsityö joka jouluksi. Tänäkin vuonna se on tyyny. Eihän tämä nyt varsin jouluinen ole mutta se sopii yhteen jo aikaisemmin tehtyjen tyynyjen kanssa, sillä kaikissa neljässä on kuusi tai kuusia. Hauska paper piecing malli on Quiet Playn.

DSC01779 (1)


DSC01763Päälliosan alle löytyi sopiva pala puuvillavanua. Tikkaukset ihan yksinkertaiset kuusia jäljitellen. Reunoihin laitoin kantin, sillä vanun kanssa tyyny kääntyy huonommin ja tulihan tästä näin hieman viimeistellympikin.

IMG_E6283


DSC01694
Kolmella kahden puun blokilla tuli just hyvän kokoinen pitkä tyyny kun lisäsi kaitaleet reunoihin.

DSC01714
Taakse tuli vetoketju 3/4 kohtaan. Sisätyyny oli hieman liian lyhyt päälliseen mutta korjasin asian tynötämällä kangasta toiseen päähän täytteeksi.

DSC01758Värien puolesta tyyny voi jäädä sohvalle pitemmällekkin talveen. Ennestään kyllä jo tiedän, että heti uuden vuoden jälkeen kaikki tyynyt ja peitot vaihtuu keväisempiin versioihin. No, "muutama" viikko vielä, niin kevään odotus voi alkaa.

                                                                       ****
Even though I'm not the biggest Christmas person I like to make something christmassy every year. This year it's a pillow, again. This is not very christmassy but it matches with the other ones I have made before. All of them have spruces. This fun paper piecing pattern is by Quiet Play.
I had a good piece of cotton batting to put under the cover. The quilting is very simple and it goes along the trees.
I made three blocks with two trees so it became a perfect size once I added the borders.
The colors allow the pillow to be on the couch longer than just for Christmas. Although I already know that right after New Year I'll switch everything to spring colors. Well, "few" weeks more and we can start waiting for spring. Linking up with finish it up friday.


tiistaina, marraskuuta 07, 2017

Onnea Mirja!


dear-diary-showcase_giveaway
Kiitos kaikille mukavista kommenteista ja runsaasta kilpailuun osallistumisesta. Arvonta osui numerolle 20, joka on Mirja Kaikko, onnea! Lähetätkö minulle yhteystietosi, osoitteeni tuossa profiilissa.

Big thanks for everyone for visiting my blog. I'm also happy I got so many nice and encouraging comments. The winner is number 20, Mirja Kaikko, Congratulations!
     
                                                                   




tiistaina, lokakuuta 31, 2017

Dear Diary Showcase & Giveaway

thumbnail_deardiary-showcase-banner
Tänään on minun päiväni osallistua Minki Kimin blog hoppiin (@zeriano). Häneltä on ilmestynyt ensimmäinen oma kangasmallisto, Dear Diary ja pääsin hypistelemään niitä ja ompelemaan niistä hieman ennakkoon. Minkin kirja, Sew Illustration, on varmaankin aika monelle tuttu. Hän on tunnettu erityisesti tuosta uniikista ompelutyylistään. Sain kirjan ja kaksi muutakin palkintoa arvottavaksi, niistä kuva tuolla alempana.
                                                                           *
It's my day to join Minki Kim's Showcase (@zeriano). She has designed her first fabric line called Dear Diary for Riley Blake. I was lucky to get to try them out before release day.
Minki is famous for her unique sewing style. I think most of you know her book, Sew Illustration. I got the book and two other prizes as a giveaway (picture below).

Dear Diary


DSC01510 (1)
Tässä on peitto, jonka tein kankaistani. Päädyin käyttämään tähän työhön vain sini-harmaa-turkoosi-valkoisia kankaita. Sommittelin ensin joukkoon muutamia punaisia blokkeja mutta pitkän pohdinnan ja kokeilun jälkeen valitsin kuitenkin tämän version.
Tykkään näistä kankaista tosi paljon. Ne on suloisia mutta kuitenkin moderneja ja värit on reippaat ja raikkaat.
                                                                             *
Here is a quilt that I made out of my fabrics. I ended up using only navy blue, grey, turquoise and white fabrics. I planned to put some red blocks in as well but after a long pondering I decided to leave them out. I really like these fabrics. They are cute but also modern, fresh and youthful.                                                                      

DSC01521
Kankaissa on kivoja yksityiskohtia.
                                                                           *
The fabrics have a lot of fun details.

DSC01442
Isot ja pienet hexagonin puolikkaat tein Hex-n-more viivaimella. Pienemmät hexagonit kehystin kaitaleella ja tasasin isomman kokoiseksi. Malli muodostui työn edetessä, joten malli on omaa käsialaa. Kokonaisuus näyttää rauhallisemmalta kun yksi heksagon koostuu kahdesta eri mutta kuitenkin lähes saman värisestä kankaasta. Kaksivärisiä laitoin hieman rikkomaan tasaisuutta.
                                                                           *
I made the big and small hexagon halves with the Hex-n-more ruler. I framed the smaller hexagons and evened them out to be bigger. The pattern formed while I was making the quilt so this is my own design.

DSC01520


DSC01613
Tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa. Halusin jotain ihan yksinkertaista. En ole koskaan tikkauttanut ihan suoraa tikkausta mutta nyt halusin kokeilla sitä. Siitä tulikin tosi hyvä ja siisti ja sopii tähän malliin. Välissä on pehmeää ja mukavan notkeaa bambuvanua.
                                                                           *
Long arm quilting is made by Töölön tilkkupaja. I wanted something very simple. I have never asked Soile to quilt straight lines but this time I wanted to try it. It turned out really neat and it's a good choice for this pattern. In between there is a soft and light bamboo cotton.

DSC01549

 Lisäksi tein pari talopatalappua. Tämä on aina hyvä malli ja sopii moniin kankaisiin. Malli on Heljältä opiston kurssilta. Ne sopivat hyvin koristeeksi (huom! koristeeksi :)) meidän vaaleaan keittiöön. Nuo pienet söpöt etiketit reunassa tulivat kangaspaketin mukana. Lisäksi sain pieniä nahkaetikettejä, joissa luki minun nimi sekä Minkin tekemä neulatyyny.
Loputkin kankaista tulee varmasti käyttöön, teen niistä myöhemmin jotain kivaa.
Kiitos tuhannesti Minki, että sain olla mukana blog hopissasi ja ommella kauniista uutuuskankaistasi!!! Tämä toi mukavasti piristystä tähän pimenevään syksyyn
                                                                             *                                                                      
I also made two potholders, shaped like a house. This is a good pattern and works well with many fabrics. I got the pattern from my Thursday group teacher, Heljä. They fit as decorations in our white kitchen. Those cute labels on the edge came with the fabric package. I also got some leather labels that have my name on them and a pincushion made by Minki. Rest of the fabrics I will use later, I'll make something nice out of them.
Thousand thanks Minki for letting me participate in your blog hop. It brought some light to this darkening autumn!

dear-diary-showcase_giveawayOsallistu kilpailuun jättämällä kommentti alle. Voittajan ilmoitan 7/11/2017. Jos olet no reply kommentoija, laitathan yhteystiedon tai käy kurkkaamassa oletko voittanut.
Tässä hienot palkinnot ja linkit sponsoreiden sivuille:
*Aurifil- Dear Diary lankapakkaus
*C&T bublishing Sew Illustrated kirja. Mikäli voittaja ei ole yhdysvalloista, palkintona on kirja digitaali versiona.
*Warm Crochet sakset
                                                                           *
Take part in a giveaway and win great prizes. To participate leave a comment bellow. Winner will be announced 7/11/2017. If you are commenting as a no reply, please leave your info or check if you have won.
Here are the sponsors and the prizes:
*Aurifil- Dear Diary small thread box
*C&T bublishing- a hard copy of Sew Illustrated (if the winner is in the US) or a digital copy (if the winner is not in the US).
*Warm Crochet - a pair of scissors
                                                                        ****
Kiitos kaikille mukavista kommenteista ja runsaasta kilpailuun osallistumisesta. Arvonta osui numerolle 20, joka on Mirja Kaikko, onnea! Lähetätkö minulle yhteystietosi, osoitteeni tuossa profiilissa.
Big thanks for everyone for visiting my blog. I'm also happy I got so many nice and encouraging comments. The winner is number 20, Mirja Kaikko, congratulations!
                                                                       
                                                                        ****
Tässä muut  blog hopissa mukana olevat blogit, käykää kurkkaamassa!
                                                                            *
Here are the other makers who are participating to this showcase. Don't forget to check out them too!

Monday Oct 30          Samantha       @aqua_paisley
Tuesday Oct 31           Saija                  @saija_elina
Wednesday Nov 1       Sue                    @suedaleydesigns
Thursday Nov 2          Ayda                  @cafenohut
Friday Nov 3                Alli                      @woodberry_way


DSC01467

perjantaina, lokakuuta 20, 2017

Väriä suunniteluseinällä

Scroll down for English please.

Keskeneräisenä työnä (yksi niistä...) on tällä hetkellä tämä voimakkaan värinen kaitaleista ommeltava peitto. Viisi 2" kaitaletta,  ommellaan yhteen vaaleasta tummempaan. Leikataan ne 8" neliöksi.  Neliö halkaistaan kulmasta kulmaan ja sitten vain sommitellaan tummia ja vaaleita ruutuja. Ompelin kaitaleita pitemmän pötkön kerralla ja leikkasin siitä. Kankaita pitää olla useampia erilaisia, että samanlaiset eivät tule ihan vierekkäin. Tässä kuvassa sommittelu ei ole vielä niin kuin pitäisi mutta seuraavasta jo näkee, miten värivaihtelu lähtee etenemään.

neliöt
Hauska työ mutta vaatii tilaa mihin levitellä palat. Tarvitsisin ehdottomasti toisen ison suunnitteluseinän, jotta kaksi työtä voi olla samaan aikaan näkyvillä. Ainoa ongelma on, että tilaa on vain yhdelle. Ehkä tästä selvitään kun ongelma ei ole tämän suurempi :)
Mukavaa viikonloppua!

                                                                     ****
Now I'm working on a quilt with strong colors. It's made of five 2" stripes which are cut out to 8" squares. The squares are cut out to corner to corner. I have used quite many different fabrics so the same fabrics won't be next to each other.
In the first picture the blocks are not yet in the right places but in the second one you can see how the dark and light colors variates.
This is fun quilt to make but it takes a lot of room to design it. I have a place only for a one big design wall and it's a problem when I have so many quilts on progress.
I'm pleased with this this far! Linking up with finish it up friday.
Have a nice weekend!

torstaina, lokakuuta 05, 2017

Pikku juttuja

Scroll down for English please,


DSC00506
Pari pikku juttua on valmistunut jo jokin aika sitten mutta täällä blogissa ne eivät ole vielä olleet.
Tämä kehyskukkaro on tehty samalla kaavalla kuin monet aikaisemmatkin kukkarot. Näitä on mukava tehdä silloin tällöin. Ihan joka kerta, kun ompelen salmiakkeja tai hexagoneja, menee rivit jossin vaiheessa sekaisin, niin nytkin. Värien piti olla ihan sikin sokin mutta ne olivatkin järjestäytyneet viistoihin riveihin kun pinta oli valmis. No ihan hyvä se on näinkin.

DSC01197 (1)
Toinen pieni työ on neulatyyny paper piecingillä. Malli on Make Modern lehden jostakin extra liitteestä. Mukava, nopea työ ja neulatyynyjähän aina tarvitaan. No, oikeastaan minulla on jo aika monta, enkä varsinaisesti tarvi mutta nyt on taas yksi lisää.
Isompia töitä valmistuu tässä pikku hiljaa, niistä sitten myöhemmin!

                                                                              ****
These two small projects have been ready for a little while. The frame pouch is the same pattern I have used many times. I had small pretty scraps and I wanted to use them for something useful.
Another small quilt is a paper pieced pincushion. Pattern is from Make Modern magazine. This was fast and fun to sew and pincushions are always needed. Well, I don't really need any but now I have one more.
Bigger quilts are in progress but I'll tell of those later!

torstaina, syyskuuta 28, 2017

Tähtiä tuulessa

Scroll down for English please,

DSC01325

DSC01315
Ihastuin tähän Aurora malliin heti kun näin sen. Tykkään tähtimalleista, en ihan kaikista mutta tässä oli jotain kivaa. Käytin tähän kaikkia mahdollisia kankaita kaapin kätköistä ja osa on tilkkulaatikostakin. Ohjeet Color girl quilts.

DSC09841
Tässä ensimmäisiä tähtiä suunnitteluseinällä. Siirsin sen tuohon leikkuupöydän viereen, jotta siihen on helppo lisätä sopivan värisiä uusia paloja. Kappas, iso viinipullokin on päässyt kuvaan, tuohon oikeaan alareunaan, (se on vielä täysi) :))

DSC09978

DSC00013
Hieman jo edistystä...palaset on ommeltu yhteen pötköinä ja sitten taas pötköt yhteen. Nuo ylä- ja alapään reunat olisi voinut olla hauskat tuollaisina epätasaisina mutta päädyin leikkaamaan ne tasaisiksi.

Tikkaukset Tilkkupaja Soilen käsialaa.

DSC00978
Minusta värit näyttää oikeasti kauniimmilta kuin kuvissa. Oli vaikea saada ihan todellisia sävyjä ikuistettua. Luulen, että tämä peitto jää ihan omaan käyttöön, tuohon parisängyn päähän taiteltuna. Kiva työ tehdä oli tämäkin.

                                                                      ****
When I saw this Color girl quilts 's Aurora pattern I became so excited right away. I like star patterns, not all of them but this was pretty.
I moved the design wall just beside my cutting table since it was easier to choose fabrics and look what colors were needed. Some fabrics are scraps and some are from my stash.
Quilting is made by Soile from Tilkkupaja.
The colors are prettier in real life than in pictures. It was impossible to take picture that would do justice to it. This quilt turned out so pretty that it will stay in our home and I will put it on our double bed to cheer up grey autumn days.




Finish it up friday

lauantaina, syyskuuta 16, 2017

Fly Away

Scroll down for English please!

Fly away
Tyttäreni, nuorimmaiseni on muuttamassa pois kotoa. Lieneekö syynä ollut hänen suuri innostuksensa muutosta, sillä hän pyysi tekemään tilkkupeiton uuteen kotiinsa. No ei tarvinnut kahdesti pyytää, vaan suuntasin samantien kangaskaapille. Värimaailmatoiveena oli jotain viininpunaista ja sen sävyjä.
Juuri kun olin valitsemassa mallia,  Suzy Quilts kysyi, haluaisinko testata hänen 21.9.17 julkaistavan Fly Away mallinsa. Malli on nuorekas, moderni ja yksinkertainen ja se sopi paremmin kuin hyvin tähän tarkoitukseen. Toisesta, jo aikaisemmin testaamastani mallista tuli myös tosi kiva. 

Fly Away
Mietin keksiskö tähän jotain kivaa jujua ja päädyin sitten tuollaiseen tummasta vaaleaan liukuvaan väritykseen. Mustasta tulee vähän särmää muuten vaaleaan pintaan. Taustasta piti alunperin tulla harmaa mutta kankaani ei ollutkaan ihan oikea sävyistä ja se näytti siksi hieman tunkkaiselle.

Fly Away
Kokovaihtoehtoja oli useita mutta valitsin tämän Trow koon, eli 137cm x 157cm (54" x 62").
Peitto tulee sohvalle, eikä sänkypeitoksi, joten se ei tarvitse olla niin suuri.

Fly Away

Fly Away
Koska aloitin tekemisen niin vauhdilla, laitoin näihin kulmakolmioihin epähuomiossa yhden rivin liikaa (ylempi kuva). Onneksi huomasin kuitenkin asian jo kahden ommellun palan jälkeen. Ihan hyvin malli toimisi näinkin mutta en halunnut sooloilla testatessani toisen uutta mallia. Eipä siitä muuta haittaa ollut mutta ylimääräisiä paloja on nyt aika paljon ja vähän ylimääräistä työtä tein.

DSC01095
Taustassa näkyy hyvin Tilkkupajassa tehdyt tikkaukset. Ensin oli ajatus tehdä ihan vaan suoraa tikkiä mutta päädyin sitten tuohon aaltomaiseen. Tämä oli oikein mukava työ tehdä ja toimii monen värisenä.

Fly Away
Tästä työstä tuli oikeastaan aikä tärkeä, sillä sen nimi ja ajatus lentoon lähdöstä sopii niin hyvin tähän tilanteeseen. Kuinka ihanaa, kun nuori lähtee onnellisena opettelemaan itsenäistä elämää mutta kuitenkin se on niin surullista. Ehkä siihen tottuu, että kotona on hiljaista. Näin niiden asioiden kuuluu mennäkin.


                                                                       ****

My daughter is moving away to her first own home. I think she was so happy about it that she asked me to make a quilt for her. She didn't have to ask twice when I was already choosing fabrics. 
Timing was very good since Suzy Quilts asked me if I wanted to make her new Fly Away pattern, releasing 21 september. The pattern is youthful, modern and simple. The quilt I tested earlier turned out really nice too. 
I ended up with the ombre design and little black for a light background. There were five different sizes but I chose the Throw 54" x 62". 
I was so exited to sew that I cut way too many pieces and made one extra row for every triangle. It might look good too but I wanted to follow the pattern. Now I have some squares for an other quilt too.
Long arm quilting is made by Töölön tilkkupaja. At first I was thinking straight lines but these waves give some movement. 
This was really fun quilt to make and it's important for me. The name and meaning of the quilt is so current. It's so wonderful that my daughter leaves home with happy smile on her face and learns to live her own life. It's also so sad... maybe I'll get used to empty and quiet home. This is the way how life goes. Linking up with finish it up friday.



perjantaina, syyskuuta 08, 2017

Suloisia sydämiä

Scroll down for English please,


Hearts
Idea tähän työhön lähti, kun näin Instassa Jodin, @talesofclothin tekemiä käsinommeltuja sydämiä. Ne oli ladottu lomittain, joka toinen rivi nurin, joka toinen rivi oikein päin ja ilman tuota pientä salmiakkikuviota. Kehittelin siitä sitten tällaisen oman mallin. Nyt on kaikki Amy Sinibaldilta saamani kankaat käytetty varsin tarkkaan loppuun. Aikaisemmin tein näistä jo peiton ja tyynyn.

Hearts
Kovasti mietin noita reunoja. Tekisinkö puolikkaat sydämet, jotta reunasta tulisi suora vai jätänkö näin. Väri oli myös vaikea valita mutta sitten muistin tämän liukuvärjätyn kankaan ja se olikin kaikkein paras. Ompelin sydänpanelin kankaan päälle käsin ja leikkasin takaa ylimääräisen osan pois. Kun kaikki sydämet ovat kokonaisia, se näyttää ehkä paremmalta näin.

Hearts
Takakangas on Eurokankaan käsityöpuuvilloista ja se on marinoitunut kaapissa jo hyvän tovin ennen kuin sille löytyi oikea paikka. Sisälle laitoin ohutta valkoista puuvillavanua. Peitosta tuli mukavan pehmeä ja notkea.

Hearts
Olisihan se ollut hienoa tehdä tikkaukset käsin kun kaikki muukin on ommeltu käsin. Ompelukonetta kuitenkin käytin ja ihan hyvä siitä tuli niinkin.


Olen aikaisemmin harsinut kaikki palat papereihin kiinni mutta kun kokeilin tätä liimausta, en enää harsimiseen palaa. Työ nopeutui huomattavasti. Liimausta varten on olemassa ihan omat kynät, joita minulla on kahta erilaista. Kynän mallisella on tosi helppo levittää mutta yhdellä liimapatruunalla ei suurta määrää paloja liimaa. Toinen huono puoli on, että liimaus irtosi herkästi paperista, kun ompelin paloja yhteen (osittain voi johtua tuosta hieman karheasta paperin pinnastakin). Otinkin käyttöön laatikosta löytyneen tavallisen liimapuikon, joka ajoi ihan saman asian, pysyi paremmin ja on paljon halvempaa. Koitin olla levittämättä sitä ihan paperin reunaan asti. Näin ompelu oli helpompaa kun kankaasta sai neulalla otteen. Kun Pikku akka tuossa kyselikin mitä tämä liimaus oikein käytännössä tarkoittaa, niin pienenä lisäyksenä, että esim. Pinterestissä hakusanalla "English paper piecing" löytyy valaisevia kuvia ja paljon malleja.

Hearts
Koko peitto on ommeltu kesän aikana, katsellessa kisoja, autossa mökkimatkalla tai muuten ns. hyödyttömällä ajalla. Minusta tästä tuli suloinen. Tämä odottaa saajaansa ja käy lahjaksi vauvalle sukupuoleen katsomatta. Eiköhän niitä vauvoja ala pian ilmestyä kun on ne synnytystalkootkin :)

                                                                              ****

I got an idea for this quilt when I saw English paper pieced hearts in Jodi's @talesofcloth 's Instagram. They are set up differently, every other heart row is upside down. Now I have used all fabrics I got from Amy Sinibaldi. Other quilts I made of Charleston & Les Petits fabrics you can see here.
It wasn't easy to find perfect background fabric but then I remembered this ombre one. I think it's the best I found. As a batting I used soft white cotton.
Even though hand-stitcher quilting would be so nice I made it with machine. It looks ok for me.
This was the first time I used glue. Before that I have always basted those papers. Using glue is so much easier and faster. I'll probably use glue from now on.
I made this quilt in this summer while watching sports, sitting in a car or during a coffee break.
This quilt turned out really cute and it's suitable for a baby boy or a girl. Linking up with finish it up with Friday.

Sunflowers